Moesti vanhakin piano on mahdollista saada soittokuntoon. Usein jopa ihan normaalilla virityshinnalla, tai joitakin kymppejä päälle. Toisessa vaakakupissa toki ovat ne pianot, jotka ovat korjauskelvottomia ilman merkittävää rahallista panostusta.

Pianonvirittäjä opiskelee systemaattisesti kolme vuotta pianonviritystä, suorittaa lukemattomia valvottuja testejä, joista saa arvosanat ja lopuksi suorittaa vielä ammatillisen työnäytteen. Tämä herättää kysymyksen: Miksi tämän lisäksi pitäisi olla erikseen vielä pianokaupan tai yhdistyksen valtuutus toimia ammatissa? Eikö kokonaisuuden kannalta olisi yksinkertaisempaa ja läpinäkyvämpää, jos pianonvirittäjien ammatillinen tutkinto, joka on joka tapauksessa ammattitaidon kulmakivi, olisi sidottu jollain tavalla näihin muihin valtuutuksiin tiiviimmin? Miten? Sen pohdinta voisi olla mielenkiintoista.

Pianonvirittäjät kuuluvat ammattikuntaan, joiden palkoista mielipiteet tuntuvat jakautuvan mieluumminkin kahtia kuin tasapainoisesti. Samaten kuin vaikkapa putkimiesten tuntipalkkoja joskus ihmetellään, myös pianonvirittäjän työnkuva kaipaa selvennystä, jotta joskus korkeiltakin tuntuvia hintoja voidaan perustella. Lopultahan kyse on juuri hintojen läpinäkyvyydestä, ei niinkään varsinaisesta hinnasta. Useimmat meistä ovat valmiita maksamaan tehdystä työstä kohtuullisen korvauksen! Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että asiakas ymmärtää hinnan rakenteen, jotta hinnan kohtuullisuutta voi arvioida.